[go: up one dir, main page]

Lisäeläkkeet ulkomailla

Lisäeläkkeellä tarkoitetaan vanhuus-, lesken- tai työkyvyttömyyseläkevakuutusta, joiden tarkoituksena on täydentää lakisääteistä kansaneläkettä tai korvata se kokonaan.

Tärkeää

Ennen kuin otat lisäeläkevakuutuksen, tarkista, miten ulkomaille muutto tai ulkomailla asuminen vaikuttaa eläkeoikeuksiisi. Eläkeoikeuksien rajoittaminen ulkomailla oleskelun vuoksi on laitonta.

Jos et enää kuulu lisäeläkevakuutuksen piiriin sen vuoksi, että muutat töihin toiseen EU-maahan, sinulla on samat oikeudet kuin maahan jääneillä henkilöillä, jotka eivät esimerkiksi työpaikan vaihtumisen vuoksi enää maksa eläkevakuutusmaksuja.

Esimerkki

Fred oli töissä kahdeksan vuotta maassa A yrityksessä, jossa oli käytössä erittäin hyvät ehdot tarjoava lisäeläkevakuutus.

Hän löysi työpaikan toisesta maasta ja aloitti työt toisessa yrityksessä, jossa oli myös käytössä lisäeläkevakuutus.

Fred ei enää maksanut maan A vakuutusta, mutta vakuutusyhtiön edustaja ilmoitti hänelle, että kertyneet eläkeoikeudet eivät olisi enää voimassa toiseen maahan muuton jälkeen.

Fred otti yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen ja sai oikeudellista apua. Lopulta vakuutusyhtiö suostui siihen, että maassa A kertyneet eläkeoikeudet säilyvät.

Tärkeää

Eläkeyhtiöt kohtelevat joskus ulkomaille muuttavia henkilöitä tavallista ankarammin ja kieltäytyvät esimerkiksi maksamasta eläkettä, veloittavat lisämaksuja tai vaativat palauttamaan eläkesäästöaikana kertyneen koron.

Tämä on laitonta. Jos näin tapahtuu sinulle, voit ottaa yhteyttä Euroopan kuluttajakeskukseen

Esimerkki

Anna oli neljä vuotta saman työnantajan palveluksessa maassa A ennen kuin muutti maahan B, johon hän jäi asumaan.

Eläkkeelle jäätyään hän haki lisäeläkettään maasta A, mutta vakuutusyhtiö kieltäytyi maksamasta. Perusteluna oli, että eläkettä maksetaan vain henkilöille, jotka olivat olleet lisäeläkevakuutuksen piirissä yli viiden vuoden ajan.

Anna epäili, että kyseessä oli ulkomailla työskentelyn perusteella tapahtuva syrjintä, ja haastoi vakuutusyhtiön oikeuteen. Hän kuitenkin hävisi jutun, sillä viiden vuoden sääntöä sovellettiin kaikkiin ohjelman piirissä oleviin henkilöihin riippumatta siitä, olivatko he jossain vaiheessa työskennelleet ulkomailla.

Tärkeää

Jos muutat ulkomaille, entinen asuinmaasi saattaa vaatia sinua maksamaan takaisin verovähennykset, joita olet saanut lisäeläkevakuutusmaksujen vuoksi.

Tämä on laitonta - sinulle maksettavaa lisäeläkettä on kohdeltava verotuksellisesti samalla tavalla kuin kyseisen maan asukkaille maksettavaa lisäeläkettä.

Jos epäilet syrjintää, voit pyytää apua täältä.

Usein kysyttyä

EU-lainsäädäntö

Tarvitsetko apua?

Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi

Tarkistettu viimeksi: 14/09/2023
Jaa tämä sivu