[go: up one dir, main page]

Henkilöstön yhdenvertainen kohtelu

Vaatimus kohdella kaikkia yhdenvertaisesti koskee niin työhönottoa kuin työoloja ja -ehtoja, ylennyksiä, palkkausta, ammattikoulutukseen pääsyä, ammatillisia lisäeläkkeitä ja irtisanomisia.

Tärkeää

Kansalaisuuteen perustuva syrjintä on ehdottomasti kielletty kaikkialla EU:ssa. Toisessa EU-maassa työskentelevillä EU:n kansalaisilla on oltava samat työntekijän oikeudet kuin heidän paikallisilla työtovereillaan.

Syrjinnän muodot

Työnantaja ei lain mukaan saa syrjiä työntekijöitä seuraavien perusteella:

  • sukupuoli (esim. vanhempainvapaa, ylennys, palkka)
  • rotu tai etninen alkuperä
  • uskonto tai vakaumus
  • vammaisuus
  • ikä
  • sukupuolinen suuntautuminen

Työpaikkasyrjinnän muodot

Välitön syrjintä tarkoittaa sitä, että työnantaja kohtelee jotakuta huonosti jonkin edellä mainitun seikan perusteella. Tästä on kyse esimerkiksi silloin, kun työnantaja kieltäytyy palkkaamasta tai ylentämästä henkilöä tämän etnisen taustan vuoksi.

Välillinen syrjintä tarkoittaa sitä, että jokin yleisesti sovellettava käytäntö, toimintapolitiikka tai sääntö vaikuttaa kielteisesti tiettyyn ryhmään. Esimerkiksi osa-aikatyöntekijöiden kannalta epäsuotuisat soveltamissäännöt saattavat syrjiä välillisesti naisia, koska enemmistö osa-aikatyöntekijöistä on naisia.

Häirintä tarkoittaa kiusaamista tai muuta haitallista käytöstä, joka johtaa vihamieliseen työympäristöön. Häirintää on esimerkiksi se, että esimies tai työkaveri kertoo seksuaaliseen suuntautumiseen liittyviä vitsejä työkaverilleen, joka kuuluu seksuaalivähemmistöön.

Käsky tai ohje harjoittaa syrjintää tarkoittaa sitä, että joku kannustaa muita syrjimään toisia työntekijöitä. Näin tapahtuu esimerkiksi tilanteessa, jossa työnantaja pyytää henkilöstöpalveluyritystä palkkaamaan vain alle 40-vuotiaita työntekijöitä.

Vastatoimenpiteillä viitataan tilanteeseen, jossa esimiehet tai työtoverit reagoivat syrjintää koskevaan kanteluun vastatoimilla. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun henkilö irtisanotaan tai häntä ei ylennetä siksi, että hän on kannellut esimiehensä harjoittamasta syrjinnästä.

Joissakin tilanteissa työntekijöitä saa kuitenkin kohdella eri tavalla edellä mainituillakin perusteilla, jos tietyt tiukat edellytykset täyttyvät. Esimerkiksi ikään perustuva syrjintä voi olla sallittua, jos halutaan edistää nuorten työllistymistä ja iäkkäät työntekijät on kansallisessa laissa velvoitettu jäämään eläkkeelle, kun he saavuttavat tietyn iän.

Kansalliset tasa-arvoelimet en

Katso myös:

Tietoa Ukrainasta paenneille: työpaikan saaminen Linkki johtaa toiselle sivustolle

EU-lainsäädäntö

Tarvitsetko apua?

Asiantuntijamme ovat käytettävissäsi

Onko sinulla kysyttävää yritystoiminnasta yli maiden rajojen, esimerkiksi viennistä tai toiminnan laajentamisesta toiseen EU-maahan? Enterprise Europe Network -verkoston kautta voit saada maksutonta neuvontapalvelua.

Voit hakea neuvontapalveluja myös tukipalveluhaku avulla.

Tarkistettu viimeksi: 08/11/2023
Jaa tämä sivu